Hankkeen toteuttaminen

KUVAPUHELINPILOTIT

Kuvapuhelinta hyödyntävät kotihoidon palvelumallipilotit toteutettiin Pielisen—Karjalassa ja Keski– Karjalassa.

Piloteissa oli kuvapuhelin vietynä yhteensä 18 kotihoidon asiakkaan kotiin ja yhden asiakkaan omaiselle sekä seitsemään sosiaali– ja terveydenhuollon palveluyksikköön.

Kuvapuhelinta hyödynnettiin Keski-Karjalassa myös palveluasumisen asiakkaiden lääkärivastaanoton ja—konsultaation palveluissa. Lääkäri teki viikkokierron kuvapuhelinvälitteisesti.

Kotona asuva henkilö sai kuvapuhelimella ainoastaan luuria   nostamalla kuva– ja ääniyhteyden 24 tuntia vuorokaudessa  kotihoitopalveluihin klo 7.0—21.00 ja muihin palveluyksiköihin yön aikana. Kotihoito– palveluista soitettiin joka ilta asiakkaille ” hyvän yön puhelu ”. Samalla tarkistettiin kotona yksin asuvan vointi ja muut hänen hoitoonsa ja kotona selviytymiseen liittyvät asiat.

Palaute ja käyttäjäkokemukset olivat myönteisiä. Kotona yksin asuvien vanhusten ja myös nuorempien kuvapuhelinten käyttäjiltä saadun palautteen mukaan kuvayhteydellä oli suuri merkitys . Se että näki keskustelukumppanin lievitti yksinäisyyttä, tuli tunne  ”ettei ole yksin maailmassa”. Mahdollisuus saada yhteys hoitajaan vain luuria nostamalla 24 tuntia vuorokaudessa lisäsi saadun palautteen mukaan turvallisuuden ja kotona yksin selviytymisen tunnetta. Erityisen merkityksellinen ja tärkeäksi koettu oli kuva-puhelinyhteys omaisen kanssa.

Kuvapuhelinta hyödyntävän palvelumallin kehittämistyötä ja pysyvää käyttöönottoa kunnissa vaikeutti tietoliikenneyhteyksien heikko toimivuus, erityisesti laajakaistayhteyksien toimimattomuus syrjäisillä ja haja-asutusalueilla.

Nurmeksen ja Valtimon kotipalveluissa toteutetun ensimmäisen kuvapuhelinpilottijakson käyttäjäpalautteista tehtiin opinnäytetyö  joka on luettavissa täältä.

 

 

   HYVÄÄ PALVELUA ARJESSA

   TIETO—JA VIESTINTÄTEKNOLOGIAA HYÖDYNTÄEN-

                                                                          HANKE 2009—2013