Keväinen järvimaisema

Navigation Menu

Breadcrumb

tietoa aloitteen tekemisestä

Tietoa aloitteen tekemisestä

Kuntalaki takaa kuntalaisille oikeuden tehdä kunnalle aloite sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle ilmoitetaan aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen, jonka valtuusto käsittelee. Lisäksi viisi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista voi tehdä kunnalle aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä.

Aloiteoikeus perustuu kuntalain 28 §:ään, jonka mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi kunnan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Tavallisen kuntalaisaloitteen tehdäksesi sinun tulee olla jäsen kunnassa, jolle teet aloitteen. Aloiteoikeus ei ole sidottu tavallisen kuntalaisaloitteen osalta äänioikeuteen kunnallisvaaleissa. Myös alle 18-vuotiaat voivat tehdä kuntalaisaloitteen. Lisäksi muut kunnan jäsenet kuin asukkaat voivat tehdä kunnalle aloitteita. Kunnan jäseniä ovat asukkaiden lisäksi ne, jotka hallitsevat tai omistavat kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Kunnan jäseniä ovat myös yhteisöt, laitokset ja säätiöt, joiden kotipaikka sijaitsee kunnassa.

Aloitteen voit tehdä perinteiseen tapaan kirjeellä. Valtimolla on käytössä myös sähköinen palvelusivusto osoitteessa kuntalaisaloite.fi, mitä kautta aloitteen voi tehdä sähköisesti. Etusivulta löytyy suora linkki palvelusivustoon.

Kuntalaisaloite