kaivuri

Navigation Menu

Breadcrumb

Ilmoitus melusta ja tärinästä

Ilmoitus melusta ja tärinästä

Melu- ja tärinäilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Kunta käsittelee ilmoituksen ja antaa tarpeelliset määräykset, joita ilmoituksen tekijän on noudatettava.

Yhdellä melu- ja tärinäilmoituksella voidaan ilmoittaa useampia tapahtumia.

Ilmoitusta ei tarvitse tehdä toiminnasta, johon on haettu ympäristölupa.

Yksityishenkilöiltä ei edellytetä ympäristöilmoituksia näiden omaan talouteen liittyvistä toimista.

Palvelu on maksullinen.

Toiminnanharjoittaja, jonka toiminta voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on velvollinen tekemään toiminnastaan kirjallisen ilmoituksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Melu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. Erityisesti louhinnasta, murskauksesta ja paalutuksesta tulee tehdä ilmoitus. Jos toiminta ulottuu usean kunnan alueelle, ympäristöilmoitus tehdään ELY-keskukselle.

Tarvittava lomake löytyy sähköisenä Miunpalveluista. Palvelun käyttö edellyttää tunnistautumista. Paperisia lomakkeita saa ympäristötoimistosta.